Lassi löydettiin lauantaiaamuna kuolleena häkistä. Syytä sen kuolemiseen ei tiedetä. Jo sunnuntai-iltana se oli hieman pökerryksissä. Se ei halunnut syödä ja se kökötti koko ajan samassa paikassa. Yleensä se on ollut energinen ja pomppinut Tupunan kanssa häkissä.

 Kaninhäkin väliseinä aiotaan ottaa pois, jotta tulisi enemmän tilaa. Tupunakin saisi leikkikavereita.

 Jäämme kaikki kaipaamaan Lassia ja sen iloista luonnetta. 

Lassi siskonsa, Lumen takana. Lassi oli tuolloion n. vuoden vanha.

Lassi vanhassa häkissä. Lassi vähän alle kahden vuoden vanhana.

Lassi n. kolmen ja puolen vuoden ikäisenä. Se on kuvassa upouudessa kopissaan, joka sijaitsee nykyisessä häkissä. Siellä se ehti elää n. vuoden ajan ja ehti saada Tupunan kanssa kaksi kertaa poikasia, joista kaksi elää tälläkin hetkellä Tupunan kanssa.